Viikonloppu kului rennosti mökillä auringossa hiihdellen ja paljuillen. Ihan hetkeen ei ole tullut oltua tekemättä mitään kovin järkevää kahta vuorokautta putkeen. Huomaa, että se tekee ihmiselle ihan hyvää, mutta toisaalta nyt tutkimustöiden aloittaminen tuntuu aika haastavalta. Tekisi nimittäin mieli ennemmin lähteä hiihtämään. No, iso kuppi teetä ja muutama hartioiden pyöräytys, niin kyllä se siitä.
Noin viikko sitten rairuohoa istuttaessani mietin, mistä rairuoho on saanut nimensä ja kuinka kauan Suomessa on ollut tapana istuttaa sitä pääsiäisen alla. Pikaisen googlettelun jälkeen alkoi selvitä, että raiheinät (lat. Lolium) ovat kasvisuku ja ne alkoivat yleistyä Suomessa 60-luvulla. Englanniksi rairuoho on ryegrass (ruisruoho/heinä) ja ruotsiksi rajgräs. Alunperin Suomessakin rairuohoa olisi kutsuttu rayruohoksi.
Kauniit kuvat, tuo rairuoho on sitten kivaa vihreää:) Ihanaa alkanutta viikkoa❤
VastaaPoista