sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kierrätysjoulukalenteri

Askartelimme miehen kanssa joulukalenterin wc -paperirullan hylsyistä. Hylsyt ovat päällystetty lahjapaperilla ja kiinnitetty toisiinsa kuumaliimalla. Luukkujenkin musta kartonki on uusiokäyttötavaraa. Kalenteri löysi paikkansa eteisen magneetti/liitutaululta. Aiempinakin vuosina meillä on ollut joulukuussa vuoropäivin yllätyskalenteri, joka on sisältänyt pieniä aineettomia yllätyksiä jalkahieronnoista visaisiin etsintätehtäviin kodissa. Nyt alkaakin olla jo hoppu miettiä, mitä sitä tänä vuonna keksisi. 

Rauhallista ensimmäistä adventtisunnuntaita!


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

DIY kynttelikkö

Käväisin katselemassa kaupoissa kynttelikköjä sillä ajatuksella, että täksi jouluksi minä hankin kynttelikön. Ei sen hankinta ollut tänä vuonna sen helpompaa kuin aiemminkaan. Ainut omaa silmää miellyttävä oli sen verran arvokas, että aloin pohtimaan muita vaihtoehtoja. Clas Ohlsonilta löytyi paristolla toimivia kruunukynttilöitä (jihaa, ei rumia johtoja) ja ei muuta kuin miettimään, mitä niistä saisi aikaiseksi. 

Rungoksi käytin talouspaperirullan hylsyjä sekä kierrätyspahvia putkiloiden katto-osaan. Lakkasin neulosservetit putkiloihin decoupagé -tekniikalla ja kuumaliimasin putkilot toisiinsa. Nyt on kynttelikkö!


torstai 3. marraskuuta 2016

Fimo -massailu

Sisko on innostunut massailusta ja sainkin hänen opissaan tutustua tähän hauskaan materiaaliin. Olen toki nähnyt vaikka mitä hienoimpia koruja, avaimenperiä ja koriste-esineitä erilaisista massoista, mutta aiemmin ei ole tullut vain ruvettua leikkiin mukaan. Tässä hieman perusjuttuja massailusta, jos et ole aiemmin tutustunut näihin:

  • Askartelumassat ovat polyvinyyliakrylaatteja, jotka kovetetaan uunin lämmössä 110-130 asteessa.
  • Massoja myydään useita erilaisia - Fimo on vain yksi kauppanimi. Eri massat käyttäytyvät eri tavoin - tutustu siis huolellisesti ohjeeseen. 
  • Jos eri massoilla on eri kovettamislämpötilat, niitä ei voida yhdistää.
  • Työkaluina voi käsien lisäksi käyttää muun muassa massakaulimia ja massateriä. Alussa massa tulee "vatkata" käsissä notkeaksi.
  • Uunissa kovettamisen jälkeen töitä voi lakata ja maalata.