sunnuntai 30. elokuuta 2015

Lintu ja lennokki


Lintukortti on tehty leikkaa-liimaa-periaatteella. Lintukuvioiden takana on kohoteipit 3D:tä luomaan. Lennokkikortti on tehty kauan sitten. Sen myötä tuli opeteltua uudelleen tai pikemminkin palautettua mieleen lennokin taittelu. Kortin oikean puoleisen kukkasen ohje löytyy kirjasta 150 neulottua ja virkattua ohjetta. Vasemman puoleisen kukan tein samalla idealla, mutta vain pienempänä. 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kaapelikela



Sain vihdoin aikaiseksi viimeisteltyä isosiskoni ja hänen miehensä hioman kaapelikelan. Lakkasin ja kiinnitin narun kuumaliimalla. Kela toimii sopivan kokoisena tasona parvekkeella. Mansikkakakku on viime viikonlopulta. 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Mormorstruta


Isoäidinneliöhän se siinä! Milläs muulla niin tutulla ja turvallisella voisi blogihiljaisuuden katkaista. Ohjetta isoäidinneliöön löytyy esimerkiksi Novitan sivuilta (täältä). 

Olen saanut Leenan käsityöt-, Koukussa- ja Tuluskukkaro- blogin kirjoittajilta Liebster Awardin. Kiitos siitä :) Vastaan tällä kertaa Tuluskukkarossa -blogin pitäjän kysymyksiin. 

Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Jutun idea:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Belgiasta asti minulta kyseltiin seuraavanlaisia asioita:

1.    Miksi päätit aloittaa bloggaamisen?      
Blogin aloittamisen aikoihin minulla oli epätavallisen paljon yksin vietettävää vapaa-aikaa, jolloin tuli tehtyä käsitöitäkin enemmän. Jostain tuli sitten ajatus käsityöblogin perustamisesta ja puolitoista vuotta tänne olen päivitellyt tekemisiäni.

2.    Mainitse kolme kaikkien aikojen suosikkiblogiasi
Hyviä käsityöblogeja on niin paljon, mutta erityisen tiiviisti tulee seurattua Tytttö touhuaa-, Leenan käsityöt- ja Helmelliset -blogia. 

3.    Oletko asunut jossain muualla kuin Suomessa ja jos, niin missä?
En ole, mutta eihän tulevaisuudesta tiedä.

4.    Mikä on ollut onnistunein käsityösi?
Ala-asteella tehty kaitaliina. Se on hieno vieläkin. 

5.    Entä pahin epäonnistuminen?
Ala-asteella virkatut bikinit!

6.    Mitä muuta harrastat bloggaamisen ja käsitöiden lisäksi?
Musisointia ja liikuntaa

7.    Minkä hyvän kirjan luit viimeksi?
Paulo Coelhon Uskottomuus

8.    Mikä on paras stressinpoistokeinosi?
Pianon soitto merta katsellen. 

9.    Teetkö unelmatyötäsi?
Opiskelen hammaslääkäriksi ja kyllähän se unelmatyöltä tuntuu. Aikamoista käsillä näpräilyä sekin.

10.  Mikä on lempisanontasi?
Lausahdus "läski ei tunne kipua" on jäänyt mieleen armeijasta. Vieläkin se tulee väkisin mieleen raskasta liikuntaa harrastettaessa ja aina se hymyilyttää.

11.  Mitä toivoisit sinulta kysyttävän? Kysy ja vastaa siihen.
Lempipaikkasi kotona? Parvekkeen rottinkituoli ilta-auringon laskiessa. 


Haastan seuraavat mielenkiintoiset blogit vastaamaan kysymyksiini:


Käsityöpainotteiset kysymykseni ovat:
  1. Mikä sai sinut innostumaan käsitöistä?
  2. Lempipaikkasi tehdä käsitöitä?
  3. Kuinka monta keskeneräistä työtä sinulla on?
  4. Mikä on mieluisin puuhasi kotona?
  5. Miten kuvailisit onnistunutta vapaailtaa?
  6. Millaisia ovat hyvän käsityöblogin piirteet?
  7. Puikko, koukku vai ompelukone?
  8. Parasta just nyt?
  9. Kesän parhain muisto?
  10. Mikä on rakkain käsillä tehty asia?
  11. Mitä uutta haluaisit oppia käsityörintamalla?