Alamolaari kiitokseksi, kerran puraistu donitsi onnitteluksi, mekko valmistuneelle ja ylämäki-alamäki-auto syntymänihmeelle. Hyvä ohjevideo origamimekon taitteluun löytyy youtubesta.
maanantai 12. lokakuuta 2020
Korttiaskartelu
sunnuntai 11. lokakuuta 2020
Vauvan mobile
Suvun uudelle tulokkaalle lähti pajuneliöpeiton lisäksi lahjaksi lattiamobile, jonka suunnittelusta vastasi mieheni. Minä keskityin pikkunorsujen virkkaamiseen ja silikonihelmien hypistelyyn. Helmet on tilattu pikkumuru.fi-verkkokaupasta ja virkattujen norsujen ohje löytyy Ikkunalaudalla-blogista. Lankana norsuissa ja virkatuissa palleroissa on käytetty Hjertegarnin Blend Bamboota.
Pajuneliöpeitto
Minusta tuli onnellinen täti neljännen kerran tänä kesänä. Aloin virkkaamaan pajuneliöpeittoa jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa ja halusin väreiksi jotain maanläheistä, mutta kuitenkin värikästä ja molemmille sukupuolille sopivaa. Lankana käytin suosittua Hjertegarnin Blend Bamboota väreissä 0075, 7150 ja 3314. Blend Bamboo on ihanan pehmoinen bambu-puuvillasekoitelanka, joka sopii erityisen hyvin lasten tuotteisiin. Tein peittoon 36 palaa (6x6) ja mielestäni siitä tuli sopivan kokoinen esimerkiksi vaunupeitoksi. Ohje virkattuun pajuneliöön löytyy esimerkiksi kirjasta 200 virkattua ruutua (Jan Eaton).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)