tiistai 31. toukokuuta 2016

BMW -pannunalunen

Huomasin keväällä jonkun tehneen Facebookin Vilkasta virkkausta -ryhmässä bemarimerkin kaltaisen pannunalusen. Idea tuli otettua heti talteen, sillä isoveljeni on bemariharrastaja. Luulenpa , että tämä pannunalunen on mukava yllätys osana 30 -vuotislahjaa kesällä. Virkkasin keskiön kirjovirkkauksena, kaksinkertaisella Gjestal Bomull Sport puuvillalangalla. Pitää vielä miettiä, riittääkö pannunalusen vahvuus vai ompelenko vahvikkeeksi huopataustan. 



lauantai 28. toukokuuta 2016

Kesä!

Upea auringonpaiste ja lämmin kesätuuli! Tästä pitää nauttia. Kuvissa pistaasipähkinän kuorista tehty kukkanen koristamassa muistitaulua ja virkatut ruusut onnittelukortissa. 

Aurinkoisia ajatuksia! 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Virkatut vauvan tossut

Hengissä ollaan, vaikka blogihiljaisuuden perusteella niin ei voisi sanoa. Kevät on ollut kiireistä ja tekemättömien töiden loppumaton lista on painanut käsityöintoakin alaspäin eikä aikaa ole millään meinannut jaksaa nipistää tärkeälle harrastukselle. Ilmeisesti se olisi kuitenkin ollut paikallaan, sillä parempi puoliskokin on muutamaan otteeseen huomauttanut, että pitäisiköhän sinun päivittää blogia.. Toisin sanoen tehdä vähän rentouttavampiakin töitä välillä. Näiden pienten tossujen lisäksi helmikuun jälkeen on tullut tehtyä vain muutama kortti ja virkattua pari pääsiäismunaa. Näiden tossukoiden ohje löytyy Taikinainen -blogista (klik). No, kohta opiskelutkin jo hiljenevät ja alkaa eka kandikesä, iik!


Aurinkoisia kevätpäiviä!