sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Pajusydän

Häihin on aikaa puolitoista kuukautta ja koristeiden askarteleminen käy nyt kuumimmillaan. Koko perhe on jo päässyt osalliseksi puuhailuihin. Isä on sahannut koivulevyjä, sisko miehensä kanssa tehnyt plaseerauskiekkoja koivusta, äiti ollut apuna suunnittelussa sekä näpertelyissä ja veli on nyt vaan henkisenä tukena kaikessa. Onni on tällaiset ihmiset ympärillä. Lomaviikko (lomaa ekaa kertaan vuoteen!!) on tullut tarpeeseen. Monta juttua on saatu vietyä häiden osalta ajatusta pidemmälle.

Tällä viikolla suunnittelussa ovat olleet erityisesti vihkipaikan koristelut. Vihkiminen tapahtuu ulkona meren rannalla, joten siihen saakin panostaa.Vihkikaaren keskelle on tarkoitus laittaa tällainen pajusta kieritetty sydän, johon asetellaan harsokukkaa ja pari isoa tummanpunaista neilikkaa. Harsokukkaa saa tilata huomattavasti reilummin mitä tähän koeversioon, mutta muuten sydän onnistui mielestäni hyvin. Lisäksi teimme kaksi ympyrää pajusta. Ne tullaan koristelemaan samaan tyyliin ja kiinnittämään vihkikaaren molemmin puolin. Puuhaa riittää, mutta mukavaahan tämä on! 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Virkattu vaunulelu

Virkkasin ystävän tulevalle pienokaiselle vaunulelun. Vauvan sukupuoli on tiedossa, joten ystäväni halusi sinisen sävyjä. Kaveriksi valikoitui harmaa ja valkoinen. Kaikki virkatut pallot tein pienikokoisiksi, noin viisi senttisiksi halkaisijaltaan. Väliin pujottelin isoja puuhelmiä. Naruna käytin joustavaa nauhaa. Ei millään enää malttaisi, että näkisi tämän pikkupojan!



perjantai 14. huhtikuuta 2017

Paperimassamuna

Tämän pääsiäisen hitti on ollut vessapaperista tehty, sokeri-vesi-seoksella kovetettu muna. Ellen aivan väärässä ole, The Little Villagen Satu-Johanna oli keksinyt tämän hauskan diy -projektin. Viime pääsiäisenä villityksenä oli tehdä näitä kipsijauheesta, mutta tämä on siistimpiää ja nopeampaa puuhaa. Aluksi ajattelin, että näistä tuli rumia, mutta kummasti ne kaunistuivat rusetilla ja pitsinauhalla. Monena pääsiäisenä on tullut askarreltua, joten tässä myös koostetta aiemmilta vuosilta!
Hyvää pääsiäistä!











sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Decoupacé -pääsiäismunat

Pääsiäinen, mikä ihana tekosyy tehdä aamupalaksi munakasta, jotta saa tyhjiä kananmunankuoria askartelujuttuihin. Ensin ajatuksena oli kokeilla marmorointia kynsilakalla, mutta homma ei oikein ottanut onnistuakseen haluamallani tavalla. Parin ärräpään jälkeen päädyin kiinnittämään Marimekon servettiä decoupacé -lakalla munankuoriin. Ihan kivoja niistä tuli näinkin!

Hyvää palmusunnuntaita!


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Keväinen ovikoriste

Kaapissa on pitkään ollut isäni kotipaikalta saatu vanhojen hevosrattaiden osa - ajan saatossa ruostunut teräsrengas. Siihen on ollut tarkoituksena virkata sisälle ohuella puuvillalangalla jotakin nättiä. Nyt kuitenkin tein siitä joksikin aikaa ovikoristeen. Ruusut on tehty kreppipaperista perinteisellä virvon varvon -oksan ruusumallilla. Ohjeita erilaisista ruusuista löytyy googlaamalla "paperiruusu". 


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Virkattu helistin

Sukuun on tulossa useampi uusi tulokas sopivasti Suomen juhlavuonna. Alkuvuodesta olenkin näperrellyt innoissani vauvajuttuja ja ehkä kokenut jopa jonkin asteista vauvakuumetta - tai sitten se on vain innostusta pienen pienten töppösten tekoon, ylisöpöihin virkattuihin tuttinauhoihin ja maailman pehmoisimpiin vauvan peittoihin. Veikkaan kyllä "kuumeilun" liittyvän nimenomaan jälkimmäiseen eli käsillä tekemiseen. Tässä vaiheessa mies huokaa varmasti helpotuksesta! 

Alkuvuosi on mennyt käsitöiden osalta toisaalta myös hieman ohi, sillä hääsuunnittelu on tuntunut vievän vähäisenkin olemassa olleen vapaa-ajan. Nyt alkaa sentään jo helpottaa - valoa riittää kansalle ja ollaan kutakuinkin takaisin elävien kirjoissa. Loppukevät meneekin sitten käsitöiden osalta hääjuttuja askarrellessa, mutta mikäpäs sen mukavampaa! 

Tätä pupuhelistintä en vain malttanut olla virkkaamatta. Puurenkaan tilasin PAAPO:sta. Lankana käytin teetee -puuvillalankaa. Työhön otin mallia Life With Mari -blogista