tiistai 2. huhtikuuta 2019

Huopapallojen teko pesukoneessa

Tämä "Niksi-Pirkka -ohje" on jälleen ajankohtainen pääsiäisen lähestyessä. Jokaisesta lapsikodista ja lapsellisesta kodista löytyy pääsiäisen aikaan suklaamunien yllätyslelujen keltaisia muovisia munia. Näistä keltaisista kuorista saa tehtyä nimittäin erinomaisen huovutuskoneen. 

Munan sisään laitetaan sopiva määrä villaa pyöriteltynä palloksi. Munan valmistelu käyttöä varten on varsin yksinkertaista. Teet vain molempiin päihin pienen reiän esimerkiksi saksilla. Sen tarkoitus on saada rosoisuudellaan villa huopumaan. Itse tykkään käyttää muovimunien ympärillä pesupussia, mutta tämä tuskin on välttämätöntä. Pehmeä muovi ei vahingoita pesurumpua. Minun palloille on riittänyt ajallisesti noin 1h 30 min 40 asteessa. 

En muista, milloin olisin niin innoissani ollut jostain kässäjutusta! Vaikka tässä saa käyttää teknistä vempainta apuna, on ihanan kutkuttavaa avata valmiita palloja ja ihailla sileää pintaa. Käyttökohteiden määrä on myös loputon: pannunalunen, korut, erilaiset koristeet jne..

1.HUOM Älä laita villaa liian paljoa munan sisälle, 
sillä villan täytyy päästä pyörimään kuoressa palloksi

2. HUOM Mikäli huopapalloista haluaa saada mahdollisimman tasakokoisia, 
saa villan määrän kanssa olla aika tarkkana

3. HUOM Varoitus: tähän hommaan jää koukkuun :)

6 kommenttia:

  1. Hauskoja. Pitäisiköhän itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Olen niitä tehnyt ja himohan niihin tulee. Joistakin tulee hieman kantikkaita, mutta ilmeisestikin tuo "vähemmän villaa, parempi tulos" on tosi, näin ainakin minulla.
    Kokeilkaa ihmeessä, se ON hauskaa! Pallot ovat minullakin pesupussissa, pyykin seassa. Hyvin onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin opin kantapään kautta, että ei kannata laittaa liikaa villaa. Muuten tulee kantikkaita. Mutta hauskaa tämä on :)

      Poista
  3. Tytär just kyseli, että tarvitsenko vielä koteloita? Kerroin hänelle, että luin sinun blogistasi niille uusiokäyttöä, joten mummille vaan tulemaan. Vaikuttaisi huopapallojen teko koteloissa olla helpompaa kuin sukkahousuihin pujotettuna.

    VastaaPoista
  4. Näitä olen meinannut jo vuosia tehdä, mutta en ole saanut aikaiseksi... Mutta nyt oli niin hieno teksti ja kuvat, että jos vihdoin viimein kokeilisin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!