perjantai 23. kesäkuuta 2017

Virkattu vauvanpeitto

Tein tämän sinisävyisen vauvanpeiton kummilapselleni ristiäislahjaksi. Peitto on tehty yhtenä kappaleena, suurena isoäidinneliönä kahdesta eri väristä. Lopuksi virkkasin valkoisella langalla koristereunan. Häähumusta on selvitty ja työt aloitettu. Kieltämättä milloinkaan ei ole tuntunut näin hyvältä palata arkeen, vaikka uuden työpaikan ja tutkimustyön sovittaminen yhteen tuo mukavasti taas lisähaasteita. Häät menivät loistavasti ja häämatka oli rentouttavin loma ikinä. 

Muutamia mukavia yllätyksiä on tullut myös eteen. Hain keväällä Vuoden askartelija -kisaan (http://www.vuodenaskartelija.fi/) ja ilokseni minut valittiin finaaliin. Nyt tehtävänä on muodostaa portfolio ohjeiden mukaisesti syksyyn mennessä. Portfolion töitä en täällä esittele ennen sen julkaisua, mutta aivonystyrät raksuttavat jo mukavasti! Lisäksi innostuksissani hain Mansikkatyttökisaan ja nyt olen finaalissa viiden muun neitosen kanssa. Kisan järjestää Suonenjoen Mansikkakarnevaalit. Jos pidät mansikasta, niin tuo karnevaali kannattaa kokea. Karnevaalia on järjestetty jo noin neljäkymmentä kertaa ja mukana on mm. mansikanviljelijöitä ja esiintyjiä Kotiteollisuudesta Hevisauruksiin. 
Mansikkatyttöäänestykseen pääset tästä: http://mansikkakarnevaalit.fi/mansikkatytto/. Tervetuloa karnevaaleille!

Nyt on aika julkistaa myös toukokuisen arvonnan voittaja: Arpaonni suosi tällä kertaa Hippo hiirtä! Onnea! Otan yhteyttä sähköpostitse.Kiitos kaikille ihanista kommenteista, ehdotuksista, ruusuista ja risuista. Niitä oli todella mukava lukea!
Hyvää keskikesän juhlaa kaikille!


2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen työhön, joka näyttää -yllätys- olevan minun kotipaikkakunnallani. Onnea myös kilpailuihin, joihin olet osallistunut. Sinisen peiton alla nukkuu varmaan onnellinen pienokainen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!