Arvonta on päättynyt! Voittajaksi arpakone nosti Siilin. Onnea voittajalle! Otan yhteyttä sähköpostitse.
Kiitos paljon kaikille osallistujille! :)
Tulipa tuossa yksi päivä mieleen, että ensi kuussa on kulunut vuosi siitä, kun aloin pitämään tätä käsityöblogia. Blogin pitäminen on ollut mukava uusi harrastus ja tottahan se on, että tämän myötä on haastanut itsensä myös uusien, erilaisten ja oman mukavuusalueen ulkopuolella olevien käsitöiden pariin. Ideoita surraa päässä kuin mehiläisiä häirityn pesän ympärillä, joten blogin pitäminen saa jatkua samaan malliin. Tietysti omia tavoitteita on tämäkin suhteen koskien etenkin uusien taitojen oppimista. Yhteenvetona parasta blogin pitämisessä on kädentaitojen kehittyminen, ihanat ja kannustavat kommentit sekä ideoiden jakaminen.
Päätinkin pistää blogin 1-vuotistaipaleen sekä ystävänpäivän kunniaksi pystyyn pienen arvonnan. Arvonnan palkintona ovat virkatut pallokorvikset ja muoviputkista tehty riipus. Virkattujen pallokorvisten korvakoukut ovat kierrätettyjä (siksi ajan patina) ja myös muoviputket ovat kierrätysmateriaalia. Samoin molempien korujen helmet ovat kierrätettyjä vanhoista koruista.
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän kirjoitukseen seuraavasti:
- Yhden arvan saat, kun kommentoit tätä postausta
- Kaksi arpaa saat, kun kommentoinnin lisäksi olet blogini lukija
- Kolme arpaa saat, kun kommentoinnin ja lukijana olon lisäksi jaat linkin tästä arvonnasta omaan blogiisi
+ Olisi hienoa kuulla risuja ja ruusuja avuksi blogin kehittämiseen :)
Kirjoita kommentiin kuinka monella arvalla olet mukana sekä anonyymit kommentoijat muistakaa laittaa s-postinne kommentiin.
Arvonta kestää 1.3 asti.
Onnea arvontaan ja ihanaa ystävänpäivää kaikille!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhana blogi sinulla! Mukana arvonnassa kolmella arvalla <3
VastaaPoistaKiitos kun vierailit omassani, huomasitko että minullakin on ystävänpäiväarvonta?
Tervetuloa osallistumaan!
Kiitos! Pitääpä käydä kurkkaamassa :)
PoistaKierrätysideasta tykkään.
VastaaPoistaKahdella mukana.
hamalainentm@gmail.com
Kierrätysjutut ovat kovasti mieleen :)
PoistaHeips, kahdella arvalla olen mukana. Nuo virkatut pallokorvikset ovat erityisen ihastuttavat :)
VastaaPoistaKiitos! Onnea arvontaan!
PoistaYhdellä arvalla mukaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Yhdellä mukaan. Kivoja korviksia.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHei, sinulla on ihania ideoita blogissasi. Minun täytyy paremmalla ajalla kahlata läpi kaikki postauksesi. =) Kahdella arvalla mukana!
VastaaPoistaKiitos! Tervetuloa kurkkailemaan :)
PoistaKahdella arvalla jännittämässä!:) ps. Myös mun blogissa on arvonta!:)
VastaaPoistaKäyn kurkkaamassa :) Onnea arvontaan!
PoistaOnnea 1-vuotiaalle! Mukana yhdellä arvalla :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaYhdellä mukana! :)
VastaaPoistaKauniita koruja! Osallistun yhdellä.
VastaaPoistaKiitos! Onnea arvontaan!
PoistaOnnea 1-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana! :)
VastaaPoistavoilooa@gmail.com
Kiitos paljon! Onnea arvontaan! :)
PoistaOnnea!!
VastaaPoistaKahdella mukana.
postin.tuomaa@gmail.com
Kiitos ja onnea arvontaan :)
PoistaOnpa kauniita koruja. 1 arpa.
VastaaPoista-minttu47-
minttu47@gmail.com
Kiitos! Onnea arvontaan :)
PoistaOnnittelut!
VastaaPoistaYksi arpa minulle, kiitos!
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Kiitos! Onnea arvontaan :)
PoistaOohlalaa, aivan yli-ihanat korvikset! <3 Kahdella arvalla mukaan!
VastaaPoistamehukattinen@gmail.com
Kiitos! :D Onnea arvontaan!
Poista